perjantai 7. toukokuuta 2010

Vadelma-pullakranssi

Tämän tein alkuvuodesta jo, kun poikaystäväni piti synttärinään viedä joukkueelleen pullaa. Haastavaksi tekemisen teki välineet; käytössäni minulla oli kattila ja salaattiottimet, sekä lautasia. Luovuus kunniaan ja lopulta onnistui kuitenkin, mutta päätin jatkossa leipoa vain kotona :D
Kranssista ole valitettavasti kuvaa. Ajattelin tosin tehdä uusintaversion tästä, että saan ihan vaihekuviakin :) sitä odotellessa.

Tähän tarvitset:

Pullataikinaa
Vadelmia
1-2 prk maustamatonta tuorejuustoa
1-2 prk vaniljarahkaa
vanilliinisokeria
sokeria
vadelmia

Ihan oman maun mukaan voi määritellä tuon tuorejuuston ja rahkan suhteen :)

Valmista siis pullataikina. En nyt laita ohjetta tähän, jokainen tehköön omalla tyylillään :)

Kun taikina on kohonnut, kauli taikina levyksi.

Sekoita rahka ja tuorejuusto, lisää sokeri ja vanilliinisokeria makusi mukaan. Halutessasi lisää joukkoon hiukan vehnäjauhoja. Myöhemmin näin niin tehtävän eräässä ohjeessa Kotikokissa, itse en sitä käyttänyt.
Levitä rahka tasaisesti pullataikinalevyn päälle ja ripottele vadelmia melko tiheään.
Vinkki! Jos käytät jäisiä vadelmia, pyörittele niitä perunajauhoissa, jonka ainakin pitäisi vähentää niiden vetistämistä.

Tämän jälkeen rullaa levy pitkäksi rullaksi. Leikkaa rullasta noin 2-3cm paloja. Kannattaa asetella niitä pellille leivinpaperille sitä mukaa kun leikkaa. Aseta palat niin, että saumakohta tulee aina toista pullaa vasten kranssin muotoon. Anna vielä kohota n.15min.

Voitele kranssi munalla ja ripottele päälle halutessasi raesokeria ja mantelilastuja.

Paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 20-30min.
Omani kesti kypsyä pitempään kuin 20min. Jos näyttää siltä, ettei pulla ehdi kypsyä, hiljennä lämpöä hieman ja anna olla pitempään. Peitä tarvittaessa foliolla, ettei pinta hirveästi kärähdä :)

Omasta kranssistani tuli valtava, koko pellin kokoinen. Mutta onneksi oli syöjiäkin jääkiekkojoukkueen verran. :) Haasteena oli vain saada se ehjänä hallille, tiedä sitten miten pojat siinä onnistui :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti