tiistai 1. kesäkuuta 2010

Kaneli-manteli voisilmäpullat

Kolmannet tuparit olivat isäni puolen sukulaisille. Tykästyin niin Mansikka-mascarponekakkuun, että tein sen toistamiseen. Tällä kertaa en huomannut sulattaa mansikoita, joten mansikkasurvos muistutti lähinnä mansikkasorbettia ja alkoi sulatessaan valua ja valuttaa myös mascarponevaahtoa. Eipä tuo suuremmin muuten haitannut, maku oli edelleen hyvä. :)

Voisilmäpulliin sain idean Kinuskikissalta, jolla oli niin herkullisen oloinen ohje kanelivoisilmäpullista. Ohje olikin muuten sama, mutta lisäsin voin sekaan mantelirouhetta.

Pullataikina:

5 dl kevytmaitoa
1 pkt hiivaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
2 tl suolaa
1 muna
200 g voi- tai margariinisulaa
n. 15 dl vehnäjauhoja

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja ripottele joukkoon hiiva. Sekoita, kunnes hiiva on liuennut maidon joukkoon. Sekoita hiivamaitoon sokeri, kardemumma, suola ja muna. Lisää joukkoon n. 11 dl jauhoja pienissä erissä käsin sekoittaen. Sekoita taikinaan sitten voisula ja tämän jälkeen loput jauhot.

Annoin taikinan tekeytyä toista tuntia liinan alla. Tämän jälkeen tein taikinasta kaksi pötköä mistä leikkasin pikkupalasia, jotka pyöriteltiin pulliksi. Elintarviketekniikkaa opiskeleva pikkusiskoni on töissä Rostenin leipomossa ja intoutui tekemään myös muutaman pikkupitkon, niitä kun on työssään palmikoinut jo varmasti tuhansia.

Täyte:

100-150g pehmennyttä voita
1½ rkl sokeria
reilusti kanelia
mantelirouhetta
vanilliinisokeria

Päälle:

munaa
hienoa sokeria

Anna pullien kohota vielä hetki leivinpaperilla. Tämän jälkeen paina sormella keskelle pullaa syvä kolo. Voitele pullat kanamunalla ja annostele reilu nokare voitäytettä ja ripottele päälle vielä reippaasti hienoa sokeria.

Kinuskikissan ohjeen mukaan pullat paistetaan 200 asteessa noin 10 minuuttia, mutta omani kaipasivat lähes 20 minuuttia lämpöä kypsyäkseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti