keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Äitien Baileys-juustokakku

Tänäkin vuonna tein sekä poikaystäväni äidille, että omalle äidilleni ja mummilleni samanlaiset kakut. Jo viime vuonna himoitsin Kinuskikissan Baileys-kakkua ja nyt päätin vihdoin kokeilla sitä. Ja se oli mieletöntä, suussasulavan ihanaa. Aion ehdottomasti tehdä sitä uudelleen. Koristeluun päätin käyttää myös sokerimassasta tehtyjä valkovuokkoja, mihin löytyi myöskin ohje Kinuskikissalta.

Kuvia äidin ja mummin versiosta tulee myöhemmin :)

Pohja:

235 g kaurakeksejä
125 g margariinia

Täyte:

4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1 ¼ dl tomusokeria
2 prk mascarpone-juustoa
3 valkuaista
1 dl Baileys-likööriä

Ohje:

Murskaa kaurakeksit, sulata voi ja sekoita keskenään. Painele seos vuoan pohjalle ja reunoille.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma. Lisää joukkoon tomusokeri ja mascarpone-juusto. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää kerma-mascarponevaahtoon.
Kiehauta likööri ja sulata joukkoon liivatelehdet. Sekoita likööri-liivateseos täytevaahtoon. Kaada vuokaan ja tasoita pinta nuolijalla.

Päälle tein koristeeksi valkovuokkoja. Äidin ja mummin kakkuun kirjoitin onnittelut vihreällä kimallegeelillä.

1 kommentti:

  1. On varmasti todella hyvää! Laita kuvia äkkiä niistä valkovuokoista :)

    VastaaPoista