sunnuntai 19. elokuuta 2012

Heidin rippikakku



Äitini ystävän tytär pääsi ripiltä ja sain kunnian tehdä juhliin kakut.
Täytekakkuja tein kaksi, toisen pienemmän neljän munan pohjalla 18cm halkaisijan vuokaan, täytteen tein siis suoraan tuplana.
Lisäksi tein myös lohivoileipäkakun ja kinkkuvoileipäkakun.
Oli ihanaa pitkästä aikaa päästä taas tekemään juhliin kakkuja ja nautinkin taas tästä väkertämisestä oikeen kunnolla :)

Pohja:

5 munan sokerikakkupohja

Täyte:

1 tlk Valio Mansikkakermaa
100g appelsiinituorejuustoa
½ prk vaniljarahkaa
500g pakastemasikoita
sokeria maun mukaan
5 liivatelehteä

Lemon Curdia

Suklaakuorrute:

1 dl kuohukermaa
130g tummaa suklaata

Koristeluun:

4 prk Flora Vispiä
4 rkl vaniljakreemijauhetta
Sokerimassakukkia
pinkkiä pastaväriä

Ohje:

Valmista kakkupohja ja anna sen jäähtyä ennen leikkaamista.
Vatkaa kerma ja lisää joukkoon tuorejuusto ja rahka. Soseuta mansikat ja lisää joukkoon. Lisää sokeria maun mukaan. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen, kiehauta vettä/mansikkamehua ja sulata liivatteet siihen. Lisää ohuena nauhana täytteeseen.
Täytä kakku käyttäen irtopohjavuuan reunaa!
Kostuta kakkupohja maidolla ja levitä pohjalle Lemon Curdia ja kaada puolet täytteestä vuokaan. Toista sama toiselle täytevälille.

Kuorrute:
Sulata kuorrutteen suklaa. Lämmitä kerma mikrossa tai liedellä, älä anna kerman kuitenkaan kiehahtaa. Kun kerma tuntuu kädelle selvästi kuumalta, lisää joukkoon sula suklaa ja sekoita tasaiseksi.

Koristele kermapursotuksin ja sokerimassakukin.

Onnea vielä Heidille ripillepääsyn johdosta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti